Ei mennyt nappiin

Tänään oli kertakaikkisen kamala päivä. Ensinnäkin kolusin sekä yliopiston että koko kaupunkialueen kirjastot + Akateemisen ja Suomalaisen etsiessäni Virginia Woolfin Orlandoa maanantain lukupiiriä varten (hitsit että olen aina ajoissa näissä).

No, tuo kirjahomma ei ollut nyt vielä mitään. Tuloksettomien etsiskelyiden jälkeen suuntasin Herkkuun aikeenani ostaa korin täydeltä kaikkea hyvää ja terveellistä. Harmillista vain, että kassalle saapuessani huomasin unohtaneeni lompakon kotiin! Hätääntyneenä selitin kassarouvalle tulevani vartin päästä takaisin, ensin pitää vain noutaa lompakko kotoa!

Noutokeikkaa nopeuttaakseni hyppäsin bussiin kyytiin. Tajusin kyllä painaa nappia oikean pysäkin kohdalla, mutta ajatuksien pyöriessä lompakon ympärillä unohdin lähestulkoon hypätä pois bussin kyydistä! Bussikuskikin katseli jo kysyvästi peilistä, kun säpsähdin, hihkaisin "Apua, anteeksi!" ja juoksin pää punaisena keskiovesta karkuun.

Mun ulkoiluvaatteet oli ihan pakkaskeliin sopimattomat, joten jo se lyhyt parin sadan metrin matka pysäkiltä kotiovelle tuntui jäädyttävän luihin ja ytimiin asti. Siinä kotiovella olikin sitten hienoa huomata, että lompakon lisäksi myös avaimeni olivat sisällä lukkojen takana. Siinä sitten puhelua Jarmolle kesken sen työpäivän, että neiti pääsisi pälkähästä. Tämä tarkoitti talssimista toiselle puolelle kaupunkia. Jos olin jo alkuun kylmissäni, niin nyt olin jo umpijäässä. Seikkailtuani hetken Jarmon työpaikalla löysin itseni sentään lopulta oikean oven taakse. Kotiavaimen saatuani ajattelin taas jäädä keskustaan odottelemaan bussia, mutta minun tuurillani bussi oli juuri pari minuuttia ennen lähtenyt pysäkiltä. Tämä tiesi sitten lisää kylmässä seisoskelua. En tiedä näkyikö se jo naamasta kun hoin mielessäni mantrana "mäkuolenmäkuolenmäkuolenmäkuolen..."

No kuolemalta vältyttiin, paleltumiselta ei. En muistakaan milloin viimeksi sormien upottaminen lämpimään veteen ja sen jälkeen paksuun vilttiin kääriytyminen olisi tuntunut niin jumalaiselta. Tavaroiden unohtelusta sain palkaksi loppupäivän verran kestäneen palelun ja kipeän kurkun. Ei tämä päivä silti ihan äärimmäisen kamala ollut. Noora lupasi lainata Woolfin Orlandon. Asokselta saapunut pilkkumekko on niin soma, että muikistelukin tulee ihan luonnostaan. Vielä kun saisin suostuteltua Jarmon siihen, että katsottaisi illan Game of Thrones jo suoraan eikä myöhemmin boxilta . Että semmoinen päivä.

PS. Mua hävettää vieläkin ihan hirmuisesti ne kassalle jätetyt ruuat. Siinä paleltuneena päällimmäisenä ajatuksena oli vain päästä omaan sänkyyn hytisemään ja kiroamaan omaa hajamielisyyttään. Anteeksi, kassatäti.